sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
lauantai 18. maaliskuuta 2017
lauantai 25. helmikuuta 2017
Kevättä odotellessa
Kevättä odotellessa. 1.3 saa ajaa jo kesärenkailla, niin jos säät sallii, 10-12.3 saatetaan jo heittää eka reissu.
perjantai 24. helmikuuta 2017
Kaasua kehiin
Hyvin lähti talven jälkeen kaasulämmitys päälle viiden asteen pakkasessa. Pitihän se kokeilla parkkiksella jos kuukauden sisällä pääsis ekalle reissulle tänä vuonna.
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Tämän vuoden ajot ajettu
Nyt tuli ensiloska Helsinkiinkin, joten näyttäisi siltä, ettei enää tänä vuonna autoa oteta liikenteeseen.
Yhteenvetona kilometrilukema mittarista 115139km. Vuoden aikana ajettu 4533km
torstai 20. lokakuuta 2016
115000
Eilen 19.10 tuli mittariin 115000km täyteen.
Kohta alkaa olemaan 10000km omia ajoja kasassa reilussa kahdessa vuodessa. Voi olla kyllä että menee ensi kevääseen ennenkun kymppitonni menee rikki, eli lähemmäs kolme vuotta.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
Ovistoppari ja hyllylevyjä
Tuli vaihdettua ovistoppari/ovenpidin. Malli on läpinäkyvä ja sattui olemaan vaan mustaa tiivistesilikoonia, joten ...
Matkustamostereo ja tv-teline
Vihdoinkin tuli aikaa laittaa matkustamostereot ja takakaiuttimet kytkettyä niihin.
maanantai 26. syyskuuta 2016
Käytettyjen tutkiskelua
Tulipa käytyä 25.9 sunnuntaina tutkimassa vähän Vantaan Rinta-Joupin käytetty-tarjontaa viikonloppunäyttelyssä. Toki myös Helsinki Caravanin 40v näyttelyssä tuli pyörähdettyä.
Rinta-Joupilla meitä kiinnosti kovasti 2005 vuoden Hymer CC684. Pohjaratkaisu olisi meille todella hyvä ja lisäksi siinä oli jo Trumassa myös sähkölämmitysmahdollisuus. Lattialämmitys, peruutuskamera ja kWh- mittari siitä puuttuivat, joten ne kaikki pitäisi hankkia erikseen.
Mutta auto osoittautuikin läheltä katsottuna ihan pommiksi, sisusta oli todella huonossa kunnossa, verhoilut aivan hirveässä kunnossa ja pöytien listatkin rikki yms. Ei ikimaailmassa olisi uskonut vuoden 2005 autoksi verrattuna meidän 2000 malliin, joka on todella hyvässä kunnossa tekniikaltaan ja sisustaltakin. Tuon Hymerin hinnasta olisin heti tuon 6800e ottanut pois. Alkovin patjakin aivan keltaisia laikkuja täynnä yms. Ei kyllä missään nimessä yli 6000e välirahalla tulisi miettiä vaihtoa. Sitäpä ei enää asunto-osan kauhean kunnon takia voi kun miettiä, missä kunnossa moottori/alusta-tekniikka on :(

tiistai 13. syyskuuta 2016
Uusi ohjaamostereo
Löytyi ohjaamoon uusi kunnollinen autostereo, jossa suora iPhone-tuki, nykyään kun tulee lähinnä matkalla kuunneltua vain Spotify-musiikkia. Nyt yhdellä kaapelilla onnistuu suoraan Spotifyn kuuntelu ja puhelimen lataus. Kappaleiden valintakin vaikka autostereosta.
Soittimena Pioneer MVH-180UI.
Vanha Biltema-soitin siirtyy matkustamoon. Samalla tuli hankittua matkustamoon hyvät kaiuttimet, Pioneer TS-G1032i. Sen kokoonpanon asentaminen jossain sopivassa välissä. Vaatii virran vetämisen asunto-akulta, johdotukset kaiuttimiin ja laitekotelon asennuksen.
Tässä kuva uudesta ohjaamostereosta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)