Sivut

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Vuoden viimeinen reissu

Vuoden 2017 viimeinen reissu on nyt tehty ja palattu kotiin. Aika paketoida auto talvikuntoon, talvirenkaatkin kun on jo myyty eteenpäin. 
Eipä viimeinenkään reissu sujunut ilman mersuongelmia, kotiin lähtiessä Sprintshift lopetti vaihtamisen ja kytkeytyi manuaalille ja tiputti moottoritehot.
Kaupassa käynnin jälkeen käynnistyi lopetti vian, eli taas toimi.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Lomalla rakentelua

Loman kunniaksi vähän rakentelua autoon. Kahvinkeitinhyllyn rakentaminen ja istuinpäällisten vaihtoa. Myös pieneen istuinryhmään tuli ledinauha.









torstai 21. syyskuuta 2017

Merssu kunnossa

Nyt on taas Merssu tällä erää kunnossa, kolmospytyn hehku oli sökö, joten kaikki hehkut vaihdatettu. Olihan niissäkin nyt taas maksettavaa, mutta nyt pitäisi olla ehjä ja myyntikunnossa :D

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Korjaamolla

Mersu on tällä hetkellä korjaamolla.

Väliaikatietoina saatu, että kaikki hehkut pitää vaihtaa. Diesel-suuttimet ovat kuivat ja siistit päällisin puolin, joten suuttimet eivät vuoda.

Uusi kirjoitus kun auto on saatu kotiin ja kunnossa

maanantai 18. syyskuuta 2017

Uusia tuulia

Nyt olemme miettineet, jos myisimme nykyisen matkailuautomme pois ennen talvea. Keväällä sitten hankkisimme vanhemman ja halvemman auton tilalle.

Rimorissa on erinomainen ja tilava pohjaratkaisu, valaistusta itse lisätty ledivaloilla pienillä yksityiskohdilla.

Erinomaista on tietysti kaasu-uuni ja kunnollisen kokoinen jääkaappi erillisellä pikkupakastimella. Molemmat pysyvät erittäin kylminä kesälläkin.

Asuinmukavuudessa tässä autossa ei meillä kyllä mitään jäänyt toivomisen varaan, tämä on se erinomaisin pohjaratkaisu meille, sekä varusteillaan.

Robottivaihteisto eli SprintShift toimii tällä hetkellä hienosti ja hehku- ja suutinhuoltoon auto menee 20.9. Rimor-Mersullalla ajettu nyt 224tkm, eli olemme ajaneet 4tkm itse. Vuosimalli 2001, moottorina 316CDI.
B-kortilla ajettava, 6:lle rekisteröity, makuupaikat 6-7. Autolla pituutta reilu 7,5m.

Auto on ollut meillä huhtikuusta asti (2017) ja edellisellä omistajalla noin 11 vuotta. Liikkeessä ehti siinä välissä olla muutaman viikon.

Auton päälle oli kaatunut puu joskus 2005 jolloin ensimmäiseltä omistajalta siirtyi seuraavalle omistajalle. Katto oli tuolloin korjautettu. Pientä lommoa on näkyvissä, mutta muuten aika asiallisesti korjattu. Olemme siis auton kolmas haltija / käyttäjä.

Kuukauden päästä tämä auto pääsisi talveksi uuteen kotiin, mukana tulevat myös nastarenkaat. Hintapyyntiä 22000e. Katso auton lisätiedot ja yhteystietomme pääsivultamme (http://sfc52815.jthima.com) Auto myydään ilman kaasupulloja ja autostereota ja takakaiuttimia.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Messut nähty

Caravan-messut 2017 Lahdessa käytiin eilen.
Tarjontaa oli paljon, mutta ei mitään kiinnostavaa. Meidän tarpeisiin ei löytynyt kuin yksi ja ainut matkailuauto: Sunlight A72. Jos siis uusi pitäisi hankkia.

Messujen kaikista kiinnostavin paikka oli Jyväs-Caravanin osastolla Fiat 500. Siinä vasta henkilöauto. Pienet päästöt ja pieni kulutus ja moderni.

No, paluu arkeen ja odottamaan Mersun korjauttamista :(

torstai 7. syyskuuta 2017

Korjaamolle

Mersun rumppi pääsee 20.9 korjaamolle dieselhajujen ja hehkuvian tutkintaan. Ilmeisesti hehkutulppia mykkänä ja suuttimissa vuotoa.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Uutta vikaa

Kun lämppäriongelma selvisi pariston vaihdolla, niin nyt tuli sitten mersuun vika. Hehkuista joku on pimeä ainakin karavaanarikollegoiden mukaan. Hehkuvalo syttyy käynnistyksen jälkeen noin puoleksi minuutiksi päälle.

No, nyt on huoltoa tilattu ennen talviteloille laittoa, että selvitetään hehkuvika ja mahdollinen ruiskusuutin vika.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Lämppäriongelmia

Olipa kiva huomata illalla, että eipä toinen kaasulämppäri lähtenytkää toimimaan. Kamiinamallin Trumassa ei kaasu suhise eikä kipinöi. Onneks toinen E2400 toimii.

Myöhemmin viaksi paljastuikin lämmittimen loppunut paristo, joka hoitaa sytytysvirran.

Nyt toimii taas

torstai 31. elokuuta 2017

Valoja laiteltu

Nyt on asennettu vaatekaapin ja allaskaapin valot.
Kuvat alla.

Tässä vaatekaappi:

 


Tässä allaskaapin kytkentärasia asennusvaiheessa:



ja tässä valmiit valaistukset:




keskiviikko 30. elokuuta 2017

Valoasennuksia lisää

Tänään aletaan sitten asentaa ledinauhaa allaskaappiin ja vaatekaappiin. Näkee etsiä astioita ja vaatteita. Kattovalo ei oikein näytä kaappien sisälle näin syysiltoina.
Kaappien seinään tulee ulkopuolille katkaisin ja sähkö allaskaappiin otetaan 12V laitesähköstä johon on kytketty 12V pistorasia ulos ja kynnysvalo. Vaatekaappiin napataan sähkö 12V valosähköstä, johon on kytketty 12V lisäpistorasiat ja antenni.

Raporttia sitten kuvineen kun on valmista.

maanantai 21. elokuuta 2017

Kokemusta 4G-modeemista tavaratilassa

Nyt on tullut testattua, miten vaikuttaa netin toimivuuteen 4G-modeemin sijoitus autossa. Modeemissa omat 2kpl antennia.
Näyttäisi ainakin reissukohteemme osalta (Bjurs, Inkoo), ettei ole mitään merkitystä, onko modeemi auton sisällä vai tavaratilassa. Kummassakin sama kuuluvuus.

Bjursissa näyttäisi olevan tukiasemaa kohden niin paljon käyttäjiä, että Telian nettiyhteys on signaalina hyvä, mutta kaistaa ei riitä kuin 1-5 megaa. Yksi tukiasema kaiketi koko saarella ja sekin näkyy autosta.
Samoin tv-kuva pätkii alueella. Ilmeisesti kalliot ym vaikuttaa.

tiistai 15. elokuuta 2017

Kynnysvalo

Vapaapäivän kunniaksi tuli siivottua auto ja asennettua kynnysvalo







keskiviikko 9. elokuuta 2017

Pieniä muutostöitä

Eilen tuli taas vähän asunto-osan 12V sähköjen kanssa touhuttua. Tuli laitettua Ikean ledilista suoraan 12V valosähköön. Ennenhän ne toimi 220V muuntajan kautta.

Samalla tuli kytkettyä ohjaamon kattoon asunto-osan laitesähköstä tuplapistorasia, kohon voi kytkeä kojetaulukameran latauksen, 4G-modemin tuulilasille tai vaikka kännykkälaturin.

Seuraavaksi virittelyssä olisi asunto-osan ovelle astinvalo ovikytkimellä ja sitten tarkoitus myös värjätä pinnasängyn muotoon ommelluista lakanoista suojapussit matkustamon istuimiin. Niistä sitten kun projekti lähtee käyntiin.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Sähköjä vedelty

Nyt on laitettu 12v laitesähköt tavaratilan kautta modeemille ja kaasuhälyttimelle.
Seuraavalla reissulla selviää riittääkö modeemille kentät tavaratilaan vai vedetäänkö lisäantenni jääkaapin taa ritilöiden juureen.

Samalla tuli kytkettyä tyhjään laitesähköväylään 12v ulosotto auton sivuun. Pistoke kun oli jo valmiina, johdotus vain puuttui

tiistai 1. elokuuta 2017

Sähkösiirtoja taas

Nyt on vedetty johdotukset 4G-modeemille ja kaasuhälyttimelle "floor-liitännän" eli laiteliitäntäväylän kautta. 
Rimorissa on kaksi väylää, toinen floor eli laitteet ja toinen ceiling eli valaistus.

Kaikki valot sammuu keskitetysti valopääkytkimestä ja kaikki muu panelin sammuttamalla.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Valoa valoa

Tulipa haettua ledinauhaa Biltemasta autoon. Valkoinen tavaratilaan ja sininen alkoviin.




Käsijarrua rasvattu

Käsijarru on jumittanut jo pitkään ja syy näyttää olevan auton alustassa olevassa jakolaatikossa joka on täysin avoin. Eli täynnä kuraa ja likaa. Kahvalta tulee yksi vaiheri jakolaatikolle, josta kuran sekainen vipu jakaa vaijerit molempiin takapyöriin.

Vipulaatikko on niin kurainen ettei palaudu. 
Parkkipaikalla ei kunnon puhdistus onnistu, joten öljyä liottamaan ja johan alkoi toimimaan paremmin.

Ei uskoisi mersun hintaisessa laitteessa noin surkeaa ja likaherkkää mekanismia.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

21.7.2017

Rouva ja herra SFC52815 saivat toisensa 21.7.2017. Eli oikeammin, Wiheriäkosket



Kiitokset Tesla-taksi Ari Nyyssonen, Tee- ja Kahvihuone Helmi, Porvoo

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Räämeri korkattu ja muuta

Nyt on reissussa Tuurin Onnelassa uusi Cramer testattu. Hyvää maissia, juustoa ja makkaraa.

Ihmettelen suuresti miksi mersuja kehutaan, kyllä Fiatin huolettomuutta ja toimivuutta tulee ikävä. Kun meillä 1000 kilsaa tuli mersulla täyteen, jarrut alko jumittamaan ja nilkuttamaan ja kiljumaan. Liikkeellelähtökin muuttu kuminauhamaiseksi, kytkin jotenkin luistaa lähdöissä.








tiistai 27. kesäkuuta 2017

Räämeri hankittu

Nyt on sitten hankittu kahden liekin "räämeri" eli Cramer tai oikeammin Dometic Classic 2 nykyään. Nimittäin salkkugrilli. Samalla tuli vaihdettua pääliventtiliikaasupulla sivuventtiilipulloon, joten autossa on nyt kaksi kaasupulloa ja molempia voi käyttää grillaamiseen tai auton kaasuihin.
Kuvia tulee sitten kun otetaan ekaa kertaa käyttöön.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kaiuttimet siirretty

Nyt on matkustamon kaiuttimet siirretty alkovin seinään järkevämmin.


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Hajuja ja imurointia

Eipä tullut konehuoneesta dieselin hajua nenään eikä vuotoja pikaisesti näkynyt kun tyhjäkäynnillä käytti.

Tuli sitten samalla avattua jääkaapin ulkoluukut ja imuroitua paikat:








tiistai 13. kesäkuuta 2017

Näyttöhylly

Tulipa viritettyä pieni näyttöhylly 7 tuuman telkkarille joka löytyi varastosta.
Eipä tosin autossa ole telkkaria tullut katottua. Reissussa aamun pikkukakkosetkin kun tulee katsottua iPadilta.







Kohta sitten pitääkin varmaan alkaa selvittämään dieselin hajua ajaessa ikkuna auki.
Voivoi, Fiatissa ei 2,5 vuoden aikana konepeltiä tarvinnut avata kun nestepintojen tarkistukseen ja pissapojan täyttöön.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Aggregaatin tankki ja johtosarja pois

Nyt on irroitettu aggregaatin bensatankki ja johtosarja sekä käyttöpaneeli.

Nyt vaan koko satsi rikkinäisen aggren kanssa myyntiin jollekkin korjaustaitoiselle.








sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Verhot uusittu

Auton verhot vaihdettu ja samalla tehty verhot myös keittiön ja wc:n ikkunaan.




tiistai 16. toukokuuta 2017

Turvalukko ja kumimatot ja muuta

Tuli tehtyä kotitekoinen turvalukko asunto-osan oveen. Samalla laitettua uudet kumimatot, asennettua peruutuskamera paremmin ja vielä päällystettyä ohjaamon väliseinä-levyt


















Subbarin uudellenkytkentä

Subbarin virta oli kytketty alussa asuntoakkuun, mutta nyt otin auton akulta ennen aggregaattiin menevän jännitejohdin ja vedin sen subbarille. Muutenkin tuli johtoja vedettyä vähän siistimmin.






torstai 11. toukokuuta 2017

Muuntaja kunnossa

Olin päivän Kouvolassa sähköjen vian etsinnässä ja kaikki testaukset viittasivat, että muuntajassa se vika on.
Lopulta muuntaja vietiin samaan elektroniikkakorjaamoon kun viimeksi ja käskettiin parantaa liitokset. Nyt kaapelit tinattiin suoraan piirilevylle ja nyt toimii. Virta kulkee molempiin suuntiin.
Kiitokset Kouvolan Vaunulle hienosta takuukäsittelystä.




maanantai 8. toukokuuta 2017

400 kilsan testireissu

Nyt on tullut reissun päällä testattua korjattu muuntaja.

Eli akkuvirralla ollessa, ei juuri kestä kuormaa. Menomatkalla vesipumpun päällelaitto tiputti panelin jännitenäytön alle 9 voltin ja sen jälkeen sammutin pumpun. 

HUOM: Akussa mittarilla mitattuna jännitteet pysyy samana, siinä 12,75 aina, arkena ja sunnuntaina.
Leiriydyimme ja auto oli sähköissä 22 tuntia, jolloin luonnollisesti kaikki toimi, samoin kun kaikki toimii auton käydessä, eli auton laturi syöttää virtaa.
Nyt tulomatkalla vesipumpun päällelaitto buuttasi samantien paneelin, eli ei edes hiiskahtanut, vaan ohjauspaneli buuttasi itsensä.

Katselin panelista, että latausvirta näyttäisi olevan maksimissaan puoli ampeeria.


Eli vika on muuntajan ja asuntoakun välillä.


Täytyy vielä tarkistaa miinusjohto, vaikka kaikki näyttää ok:lta. Näyttäisi miinusjohto ja plusjohto kummatkin menevän muuntajalta akulle.

Akun maadoitus täytyy vielä tarkistaa, kait sekin vaikuttaa vaikka onkin plus ja miinus suoraan akulta muuntajalle.
Akkuun on kytketty suoraan muita 12V laitteita ja ne toimii ok.

Jos ei vikaa löydy, on varattu vaunuliikkeeseen aika takuukorjaukseen torstaille edelleen voimassa.

Harmi vaan kun pitää sen takia ottaa töistä päivä vapaata ja ajaa yhteensä reilu kolme tuntia korjaamolle ja takaisin.

torstai 4. toukokuuta 2017

Muuntaja saapunut korjauksesta

Muuntaja saapui tänään postilla korjauksesta ja nyt se on asennettu paikoilleen.
Korjauksessa vaihdettu jumiutunut rele ja juotoksia korjattu.

Edelleen jännitteet tippuvat hiukan kun esimerkiksi Truman puhallin on päällä, tippuu noin 11 volttiin.
Sähköverkossa kiinni ollessaan tai auton käydessä ohjauspaneeli näyttää latausjännitteen 13-14 v mutta akulta mitattuna 12,75V. Liekö sitten akku tarpeeksi varattu ettei kuitenkaan lataa vaikka paneeli niin näyttää, tai sitten akku rasitustestistä huolimatta viallinen. Vai onko vielä joku liitin auton päässä viallinen. Osa vaihdettu itse.
Joka tapauksessa ulkopuolisella latauksessa ollessaan jännitteet riittää ja laitteet toimii.
Vesipumppu ei toiminut tosin ennenkuin muuntajan buuttasi.

Pidetään vielä ensi viikon torstaiksi varattu korjausaika viikonlopun yli varattuna jos jotain yllättävää tulee.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Peruutuskamera asennettu

Vihdoinkin peruutuskameran johdot vedettyä ja näyttö ja kamera asennettua.