Tuli lauantaina 23.1 pyörähdettyä Caravan messuilla messukeskuksessa.
Iloksi sai huomata, että kuudelle rekisteröityjä, kuudelle makuupaikat omaavia pattipäitä eli alkovi-mallisia autoja alkaa taas tulemaan, lisäksi B-kortilla ajettavia. Näitä on aika vähissä.
Tosin nestekiertoisella lämmityksellä, nestekiertoisella lattialämmityksellä varustettuja ei tainnut olla.
Aika lähelle sellaista sopivaa uutta autoa meille, löytyi Sunlight A72, siinä oli tilava pohjaratkaisu.
P.S. Oma auto vielä korjaamolla.
maanantai 25. tammikuuta 2016
lauantai 2. tammikuuta 2016
Vuosi 2016 alkoi
Auto vietti uudenvuodenvaihteen kolarikorjaamolla ja kilometrilukema vuoden vaihteessa 110606km.
Sää näyttää siltä, että jos auto valmistuu ennen kesärengaskautta, se tulee korjaamosta vain hinausautolla, talvirenkaita kun autoon ei ole.
tiistai 22. joulukuuta 2015
Kuukausi vierähtänyt
Huomenna tulee kuluneeksi tasan kuukausi kun auto lähti kolarikorjaukseen.
Siellä se taitaa vieläkin olla.
Saa nähdä kuinka avokätisesti syyllisen osapuolen vakuutus korvaa seisontapäivät ;)
Eipä ainakaan viitsi sähköposteihin yhtiö vastata, että sellaista palvelua Renault-vakuutuksella (IF)
Siellä se taitaa vieläkin olla.
Saa nähdä kuinka avokätisesti syyllisen osapuolen vakuutus korvaa seisontapäivät ;)
Eipä ainakaan viitsi sähköposteihin yhtiö vastata, että sellaista palvelua Renault-vakuutuksella (IF)
tiistai 24. marraskuuta 2015
Kolarikorjaukseen
Eilen lähti auto kolarikorjaamolle odottamaan korjauslupaa ja osia. Toivotaan että vastapuolen vakuutus korvaa kaikki mitä tarvitsee ja saadaan taas auto keväällä reissukäyttöön
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Turhat vakuutusmaksut
Itse joutuu etsimään kolarikorjaamon ja järjestämään auto sinne. Syyllisen vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan auton hinaamista korjaamolle ja takaisin, koska kolari ei estä ajamista.
Eli tuon takia pitää auto ottaa liikennekäyttöön ja sitten kuitteja vastaan saa korvauksen kuluista.
Viikon seissyt parkkiksella ja vihdoin selvisi ettei hinausta korvata. Nyt sitten jonkun lähikorjaamon etsintää.
torstai 5. marraskuuta 2015
Nurkka romuna
Tällaista jälkeä oli kotiparkkipaikalla sattunut tänään.
Itse sain tiedon kolaroijan vakuutusyhtiöltä, että korjaavat vahingon.
Nyt vaan etsimään korjaamoa jonne auton saisi vietyä ja pois ennen talvirengaspakkoa :(
lauantai 17. lokakuuta 2015
Uusi kääntöalusta
Nyt on saatu vaihdettua toinen istuimen kääntöalusta. Sekin saatiin vähän modifoimalla sopimaan, ei ollut ihan sopiva.
perjantai 2. lokakuuta 2015
Epäonnistunut asennus penkin kääntöalustalls
Eli niin kävi, että kääntöalusta ei sopinutkaan Fiiattiimme, ei penkin kiskojen kanssa eikä ilman :(
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Kääntöalusta tilattu
Nyt on tilattu etumatkustajan penkin alle kääntöalusta.
Lisää kuvia yms. kun osa saapuu kotiin.
Lisää kuvia yms. kun osa saapuu kotiin.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














