Sivut

torstai 5. marraskuuta 2015

Nurkka romuna

Tällaista jälkeä oli kotiparkkipaikalla sattunut tänään.
Itse sain tiedon kolaroijan vakuutusyhtiöltä, että korjaavat vahingon.

Nyt vaan etsimään korjaamoa jonne auton saisi vietyä ja pois ennen talvirengaspakkoa :(






lauantai 17. lokakuuta 2015

Uusi kääntöalusta

Nyt on saatu vaihdettua toinen istuimen kääntöalusta. Sekin saatiin vähän modifoimalla sopimaan, ei ollut ihan sopiva.






perjantai 2. lokakuuta 2015

Epäonnistunut asennus penkin kääntöalustalls

Eli niin kävi, että kääntöalusta ei sopinutkaan Fiiattiimme, ei penkin kiskojen kanssa eikä ilman :(
























keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kääntöalusta tilattu

Nyt on tilattu etumatkustajan penkin alle kääntöalusta.
Lisää kuvia yms. kun osa saapuu kotiin.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Uusia tarroja

Nyt on saatu Adria-kerhonkin tarrat paikoilleen:



perjantai 18. syyskuuta 2015

Virityksiä

Tulipa laitettua parkkipaikan pyöräkiilat vaijerilla ja lukolla kiinni etteivät häviä parkkikselta pois ollessa.

Samalla Malmin lentoaseman ystävien tarra tuli paikalleen.





Lahden messut

Ei muuta kun tuuleen ja tuiskuun ja matkaa kohti Lahden messutreffejä

perjantai 28. elokuuta 2015

Mokkula-antennille uus paikka

Nyt on mokkula-antennilla tukevampi paikka kun antennimastossa.


tiistai 25. elokuuta 2015

Kattosaumojen tiivistystä

Piti laittaa ei-korkeanpaikan kammoinen puoliso massaamaan kattotiivisteet


lauantai 22. elokuuta 2015

Radion sähköt

Tuli vedettyä radion sähköt asuntoakusta.
Samalla tuli laitettua lattian ilmareikien hyttysverkot paremmin.